Toggenburgin vuohi

Ulkonäkö miten sellaisen tunnistaa

Lyhyt tai keskipitkä, pehmeä ja hieno; voi olla pidempi hapsu selässä ja takajaloissa

Toggenburgilla on sileä, pehmeä turkki, joka voi olla lyhyt tai keskipitkä, ja usein vaaleampi, pidempi haiven selkärankaa ja takaosaa pitkin. Runko on tukeva ja pitkänomainen, vahvat jalat, leveä kuono ja pystyt korvat. Molemmilla sukupuolilla on yleensä parta, ja heltat ovat yleisiä. Sarvettomat yksilöt ovat yleisiä, mutta sarvet, kun niitä on, kaartuvat ylös ja taaksepäin.146

Persoonallisuus millaisia ne ovat

Toggenburgit ovat rohkeita, eloisia ja uteliaita, mikä tekee niistä viihdyttäviä seuralaisia. Ne ovat ystävällisiä ja kiintyneitä omistajiinsa, mutta voivat olla itsepäisiä ja itsenäisiä, ja joskus yrittävät dominoida muita vuohia tai jopa ihmisiä. Niillä on vähän pelkoa muita eläimiä kohtaan, ja ne ovat tunnettuja karkureina, jotka etsivät aina jännitystä. Tämä eloisa luonne tarkoittaa, että ne sopivat parhaiten kokeneille pitäjille, jotka voivat tarjota lujaa, hellävaraista käsittelyä.45

Päivittäinen aktiivisuus miltä kiireinen päivä näyttää

Toggenburgit tarvitsevat runsaasti tilaa liikkua ja etsiä ravintoa. Ne ovat aktiivisia kiipeilijöitä ja selailijoita, joten turvallisesti aidattu alue, jossa on tilaa tutkia, on välttämätön. Päivittäinen liikunta auttaa ylläpitämään niiden terveyttä ja onnellisuutta. Ne suosivat viileämpiä ilmastoja ja voivat kärsiä liiallisesta kuumuudesta, joten varjo ja ilmanvaihto ovat tärkeitä lämpimillä alueilla.54

Hoito ja huolenpito käytännön osat

Rutiininomainen kavioiden leikkaus muutaman kuukauden välein, säännöllinen madonpoisto ja rokotukset eläinlääkärin ohjeiden mukaan sekä vuosittaiset loistarkastukset. Turkki vaatii vähän hoitoa, mutta harja auttaa karvanlähdön aikana. Tarjoa puhdas, kuiva alusta hyvin ilmastoidussa suojassa. Toggenburgit ovat kestäviä, mutta tarvitsevat suojaa äärimmäisiltä sääolosuhteilta, erityisesti kuumuudelta.54

Koti missä ne ovat onnellisimpia

Turvallinen, petoeläinten kestävä aitaus, jossa on tukeva aita (vähintään 1,5 m korkea), on välttämätön, koska Toggenburgit ovat älykkäitä karkureita. Ne tarvitsevat kuivan, vedottoman suojan, jossa on paksu olkialusta. Pääsy laidunmaalle tai pensaikkoon ravinnonetsintää varten on ihanteellinen. Ne sopeutuvat parhaiten lauhkeisiin tai viileisiin ilmastoihin ja voivat kärsiä kuumissa, kosteissa olosuhteissa, joten varjo ja runsas raikas vesi ovat elintärkeitä kesällä.54

Ruuan perusteet mitä kulhoon laitetaan

Ruokavalio koostuu hyvälaatuisesta heinästä tai laidunruohosta, täydennettynä tasapainoisella vuohen väkirehulla (erityisesti imettäville kutuille). Raikasta, puhdasta vettä on oltava aina saatavilla. Ne ovat luontaisia selailijoita ja nauttivat pensaista, lehdistä ja rikkaruohoista, mikä voi parantaa maidon makua. Vältä viljan liiallista ruokintaa ruoansulatusongelmien estämiseksi. Vuohelle tarkoitetut kivennäisnuolukivet ovat hyödyllisiä.54

Seura keitä ne haluavat ympärilleen

Toggenburgit ovat sosiaalisia eläimiä, eikä niitä tulisi koskaan pitää yksin; ne viihtyvät pienissä ryhmissä, joissa on vähintään kaksi tai kolme vuohta. Ne ovat rohkeita ja voivat olla dominoivia, joten huolellinen esittely on tarpeen. Ne tulevat toimeen muiden vuohirotujen ja jopa muiden kotieläinten kanssa, mutta niiden vahva persoonallisuus tarkoittaa, että ne voivat yrittää ottaa johtoaseman. Säännöllinen ihmiskontakti auttaa pitämään ne kesyinä ja ystävällisinä.45

Tarina mistä kaikki alkoi

Toggenburg on yksi vanhimmista tunnustetuista maitovuohiroduista, joka on peräisin Toggenburgin laaksosta Sveitsistä. Paikalliset vuohet olivat alun perin tummaturkkeisia valkoisin laikuin, mutta 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alun valikoiva jalostus vakiinnutti tyypillisen hiirenharmaan suklaanruskean värin valkoisine sveitsiläisine merkkeineen. Kantakirja aloitettiin vuonna 1890. Rotu levisi maailmanlaajuisesti, ja ensimmäiset tuonnit Yhdysvaltoihin tapahtuivat vuonna 1904 ja Britanniaan 1800-luvun lopulla. Siitä tuli perusta useille kansallisille roduille, kuten brittiläiselle Toggenburgille ja hollantilaiselle Toggenburgille. Nykyään sitä pidetään kaikilla asutuilla mantereilla, ja sitä arvostetaan korkean maidontuotannon, kestävyyden ja mukaansatempaavan luonteen vuoksi.147

Tunnustanut viralliset osat

Schweizerischer Ziegenzuchtverband (Swiss Goat Breeding Association)

Alkuperäinen kantakirja aloitettu 1890; rotumääritelmää ylläpidetty.1

American Dairy Goat Association (ADGA)

Tunnustettu Yhdysvalloissa; ensimmäiset tuonnit vuonna 1904.1

Dairy Goat Society of Australia

Tunnustettu rotu julkaistulla rotumääritelmällä.6