Vihreä puupyton

Ulkonäkö miten sellaisen tunnistaa

Sileät suomut; hoikka puissa elävä rakenne ja tarttuva häntä

Hoikka puissa elävä pyton, jolla on vahva, tarttuva häntä oksilla pitämiseen ja lämpöä aistivia kuoppia ylähuulessa. Aikuiset ovat elävän lehtivihreitä, usein katkonaisella valkoisella tai keltaisella viivalla pitkin selkärankaa ja vaaleankeltaisella vatsalla.21

Persoonallisuus millaisia ne ovat

Pidetään lajina kokeneille hoitajille. Monet ovat varovaisia ja nopeita puolustautumaan, mutta vankeudessa syntyneet eläimet voivat rauhoittua lyhyillä, rauhallisilla, säännöllisillä käsittelykerroilla.14

Päivittäinen aktiivisuus miltä kiireinen päivä näyttää

Voimakkaasti puissa elävä ja viettää suurimman osan ajasta oksilla. Aikuiset ovat pääasiassa yöaktiivisia, kun taas nuoret käärmeet ovat aktiivisempia päivällä. Luonnossa ne liikkuvat melko paljon, joten tilava aitaus on suositeltava.24

Hoito ja huolenpito käytännön osat

Tarvitsee lämpimät, kosteat sademetsäolosuhteet: paistattelualue noin 27–30 °C, viileämpi puoli noin 21–27 °C, yöt noin 20–22 °C, ja kosteus, joka liikkuu noin 40 ja 70 prosentin välillä ja jossa on aikaa kuivua sumutusten välillä. 12 tunnin valojakso UVB:n kanssa on suositeltava.4

Koti missä ne ovat onnellisimpia

Aitaus vähintään noin 90 x 60 x 60 cm (3 x 2 x 2 jalkaa), isompi jos mahdollista, varustettuna useilla tukevasti kiinnitetyillä vaakasuorilla ahvenilla, köynnöksillä ja kasveilla, sekä yhdellä matalalla ahvenella saaliin väijymiseen.4

Ruuan perusteet mitä kulhoon laitetaan

Lihansyöjä. Luonnonvaraiset aikuiset syövät pääasiassa pieniä jyrsijöitä, lisäksi liskoja ja muita pieniä eläimiä. Vankeudessa poikaset syövät 5–7 päivän välein, nuoret 1–2 viikon välein ja aikuiset 2–4 viikon välein, sopivan kokoisilla jyrsijöillä ja vaihtelulla.124

Seura keitä ne haluavat ympärilleen

Yksin elävä laji, joka elää luonnossa yksin ja pidetään yleensä yksin.2

Tarina mistä kaikki alkoi

Hermann Schlegel kuvasi käärmeen vuonna 1872 nimellä Python viridis käyttäen eläimiä Aru-saarilta. Yli vuosisadan se oli omassa suvussaan Chondropython, ennen kuin vuoden 1993 tutkimus siirsi sen Moreliaan. Vuoden 2003 geneettinen työ löysi kaksi linjaa, jotka erosivat noin viisi miljoonaa vuotta sitten.1

Tunnustanut viralliset osat

IUCN Red List

Elinvoimainen (arvioitu 2010)1

CITES

Liite II1