Riikinkukkotuhatjalkainen

Ulkonäkö miten sellaisen tunnistaa

Ulkokuori, jossa on piikkimäisiä sivulokeroita

Ruumis on jaettu segmentteihin, joissa on siipimäiset ulokkeet, jotka leviävät jokaisesta segmentistä ja kohoavat vaaleanpunaisiksi tai punaisiksi piikeiksi, antaen sille lohikäärmemäisen ulkonäön. Ulkokuori on kova ja kiiltävä, ja kokonaismuoto on pitkänomainen ja hieman litteä.2

Persoonallisuus millaisia ne ovat

Nämä tuhatjalkaiset ovat rauhallisia ja vaarattomia käsitellä varovasti, mutta ne tuottavat pieniä määriä vetysyanidia puolustuksekseen, joka tuoksuu heikosti mantelilta häirittäessä. Ne on parasta tarkkailla eikä käsitellä, eivätkä ne ole lainkaan aggressiivisia.32

Päivittäinen aktiivisuus miltä kiireinen päivä näyttää

Ne ovat aktiivisia päivällä, usein liikkuen lehtikarikkeella ja kivillä. Ne eivät tarvitse paljon tilaa, mutta ne tarvitsevat syvän alustan kaivamiseen ja ravinnon etsimiseen.43

Hoito ja huolenpito käytännön osat

Pidä käsittely minimissä ja pese kädet sen jälkeen. Älä koskaan sulje niitä tuulettamattomaan astiaan. Tarjoa syvä alusta mätänevää puuta ja lehtikariketta, ja pidä se kosteana mutta ei vetisenä. Mustekalanluuta tulisi olla saatavilla kalsiumia varten, erityisesti kuoriutumisen aikana.32

Koti missä ne ovat onnellisimpia

Lämmin, kostea kotelo hyvällä ilmanvaihdolla on välttämätön. Lämpötilan tulisi olla 24-28°C ja kosteuden noin 90%. Käytä metsäpohjan seosta vähintään 8-10 cm syvyydessä, täytettynä valkolahtoisella kovapuulla ja päällystettynä lehtikarikkeella. Lämmitä sivulta, ei alhaalta.31

Ruuan perusteet mitä kulhoon laitetaan

Ne syövät pääasiassa mätänevää kovapuuta ja lehtikariketta, ja ne nauttivat myös sienistä ja valkoisesta homeesta, joka kasvaa mätänevissä hedelmissä. Vihanneksia, kalahiutaleita ja kuivattuja yrttejä voidaan tarjota lisänä, ja mustekalanluun tulisi olla aina saatavilla.31

Seura keitä ne haluavat ympärilleen

Ne ovat sosiaalisia ja viihtyvät parhaiten ryhmässä, koska ne lisääntyvät helposti ja muodostavat kolonioita. Aloita ryhmällä eikä parilla, ja jaa kolonia säännöllisesti ylikansoituksen välttämiseksi. Ne eivät ole vaarallisia, mutta niitä ei tulisi sijoittaa eläinten kanssa, jotka saattavat yrittää syödä niitä.32

Tarina mistä kaikki alkoi

Desmoxytes planata kuvattiin ensimmäisen kerran Pocockin toimesta vuonna 1895, alun perin nimellä Pratinus planatus. Toisin kuin useimmat muut lohikäärmetuhatjalkaiset, jotka rajoittuvat yhteen tai kahteen paikkaan, tämä laji on levinnyt laajalti Kaakkois-Aasiassa ja sen ulkopuolella, todennäköisesti ihmisten mukana kasvien ja maan kanssa. Se on ainoa laji suvustaan, jota pidetään laajalti vankeudessa, ja se on tullut suosituksi selkärangattomien pitäjien keskuudessa silmiinpistävän vaaleanpunaisen värinsä ja aktiivisen luonteensa ansiosta.21